Valokuvaus / in english

Valokuvauksesta

Elämän valuessa eteenpäin, valokuvaus on pysynyt harrastuksena aktiivisuuden vaihdellessa intoilusta täydelliseen välinpitämättömyyteen. Taisin olla 13-vuotias kun sain ensimmäisen kameraksi kutsuttavan laitteen, joten kuvina näkeminen on alkanut ainakin kolmekymmentä vuotta sitten. Kuvani ovat omasta mielestäni tyypillisesti pikemminkin staattisia ja maalailevia kuin aktiivisia, elämästä kertovia tarinoita. Onko tällainen, monen mielestä aneemisuus, valokuvassa hyvä tai huono ominaisuus, siihen en osaa ottaa kantaa -pidän sitä kuitenkin omana tyylinäni. Kuviani saa arvostella vapaasti, siitähän netissä kuviensa näyttämisessä on paljolti kysymys. Ensimmäinen vaimoni sanoi kerran jonkun kysyessä häneltä kuvaamisestani että "seiniä se kuvaa." Mitään teknisiä tietoja kuvista ei täältä löydy, en pidä niitä olennaisina asioina lopullisessa valokuvassa. En kirjaa mitään aukko/aika/polttoväli/filmi/kehitys -tietoja itsellenikään, laiskuuttani, vaikka niistä olisi tietysti joskus ollut apua.

Kuvaustyylistä

Olen joskus miettinyt valokuvauksesta näin: samalla tavalla kuin lika on ainetta väärässä paikassa, minulle valokuvaus on keino rajata, koota ja pelkistää näkymiä ja siirtää ne paremmin katseluun sopivaan muotoon. Suorakulmioksi seinälle, tuttuun paikkaan. Keskustelun, hyminän, puhinan, tuhinan kohteeksi tai vain taustalle. Näin niistä on helpompi nauttia, ilman häiritseviä aiheen ulkopuolisia elementtejä.

Lisää tyylistä

Valokuvaajahaastattelu Artur Gajewskin blogissa

http://www.majgaj.com/blog/blog.pl?id=23

Kuviani netissä mm:



http://www.aukea.net
http://www.minox-web.de
http://www.photosig.com
http://www.usefilm.com
http://www.photo.net
http://www.webaperture.com

 
kuvatilaus | hinnasto | palaute | ©2008 vesa kuusava